Ralli

Yhdenlainen kuvaus rallista

Rallissa ajetaan erikoiskokeita suljetuilla tieosuuksia sukka syylärissä ensin kuljettaja kartturinsa kanssa kelloa vastaan. Ja sen jälkeen ek:n maalissa vertaillaan aikoja toisten autokuntien aikoihin. Ralli tarjoaakin äärimmäisiä ajosuorituksia, sekunneista taistelua ja mukaan mahtuu myös epäonnistumisia.

Ek:n maalin ja lähdön väli ajetaan siis mahdollisimman kovaa , mutta tärkeää on myös jarrutukset oikeassa paikassa ja ajolinjojen valinnat. Ja eduksi on pysyä penkkojen välissä. Ensin kun aloittaa ralliharrastuksen ajetaan pimeitä kisoja ilman ennakko tutustumista reittiin ja nuotittamista. Tällöin kehittyy tiesilmää ja arviointi kykyä.

Pimeissä kisoissa kartturi ei laula nuoteista vaan huutaa pahat paikat ja sen mitä näkee. Myös hiljaa istuminen ja tiekirjan ohjeiden kertominen voi olla joskus myös hyvä vaihtoehto.

Nuotitettavissa ralleissa kuljettajat tutustuvat erikoiskokeisiin etukäteen. Kertovat kartturille mitä ohjeita missäkin mutkassa ja nyppylällä haluavat kilpailunaikana. Kartturi kirjaa nämä tiedot ylös nuottivihkoon ja laulaa ne kilpailussa kypäräpuhelimen välityksellä kuljettajalle. Kartanlukijan osaaminen tuleekin esille siinä, että osaa lukea nuotit juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

No nyt ollaan ek:n maalissa . Jossa aikatarkastus pisteellä aikakorttiin merkitään pätkäaika. Ja siitä ilmenee myös ajoaika seuraavalla aikatarkastusasemalle. Siirtymät erikoiskokeelta toiselle täytyy ajaa liikennesääntöjä noudattaen järjestäjän haluamaa reittiä. Järjestäjän haluama reitti selviää tiekirjasta josta selviää , mistä pitää ajaa.

Palkintoja rallissa jaetaan yleiskilpailuissa ,sekä luokittain. Kuljettajat jaetaan a- ja b-junioreihin ja Yleiseen. Autot jaetaan luokkiin teknisten määräysten mukaan.

Jos haluat rallia ajamaan sinun tulee olla 18-vuotias ajokortillinen autourheiluseuran jäsen, suorittaa perustutkinto ja hakea Akk-motorsport ry:lta lisenssi

Rallissa voit myös toimia toimitsijana. Seuramme toimitsijat ovat vahvasti mukana Keski-Suomalaisen autourheilun teossa. Toimitsijat mahdollistavat rallin ajamisen. Lähde mukaan tekemään kisoja! Seura tarjoaa ohjausta ja koulutusta.

Jos et usko tätä katso autourheilun IsoKirja

Seurassamme on menestyneitä rallikuljettajia MM-tasollakin. Sekä kotimaan sorateillä menestyviä kuljettajia ja karttureita.

JyvUa järjestää, joka toinen talvi Tommi Mäkisen Talvirallin.

Tutustu seuramme kuljettajiin!

webStage